Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja kestävä kehitys kouluissa
Ajatuksia ja pohdintaa
Osallistun parhaillaan Plan Internationalin järjestämään verkkokoulutukseen,
jonka teemana on kestävän kehityksen toimintakulttuurin kehittäminen ja
edistäminen työyhteisössä. Koulujen tehtävä on paitsi välittää tietoa ja
opettaa lapset ja nuoret hankkimaan oikeaa tietoa ja ymmärtämään kokonaisuuksia
ja syy-seuraussuhteita myös tehdä yhdessä asioita ja toimia oikeudenmukaisen ja
elinvoimaisen maapallon hyväksi.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet Agenda2030-ohjelmassa
ovat hyvä runko kaikelle ihmisen toiminnalle kaikkialla maailmassa. Videolla esiteltiin
edistysaskeleita, joita on tehty eri puolilla maapalloa. Mainitsen muutaman
konkreettisen esimerkin, jotka osoittavat, että pienilläkin yksilötason teoilla
on vaikutusta. Parhaassa tapauksessa ne aiheuttavat ketjureaktion, joka muuttaa
lopulta koko maailmaa. Tuorein esimerkki on ruotsalainen nuori koulutyttö Greta
Thunberg, joka on osoittanut rohkeutensa uhmaamalla maailman päättäjiä, joilta
monelta vielä ymmärrys maapallon tilasta ja Agenda2030-tavoitteista puuttuu. Hän
uskaltaa puhua ja haastaa aikuiset ilmastotekoihin. Hän on nuorten äänitorvi,
jonka jyly toivottavasti kantaa kauaksi ja innostaa muutkin osoittamaan mieltään rohkeasti ilmaston puolesta sanoista tekoihin.
Videolla https://www.youtube.com/watch?v=MqWE6pwwbO0 esiteltiin muutama kansalaisteko, jotka ovat
edesauttaneet kestävää kehitystä ja oikeudenmukaisuutta ensin paikallistasolla
ja edelleen laajemmassa mittakaavassa. Afrikassa havahduttiin muovijätteeseen
ja onnistuttiin kampanjoimalla ja siivoustalkoilla puhdistamaan ympäristöä ja
vähentämään muovipussien käyttöä. Bostonissa lähiönuoret perustivat
viljelypalstan betonikaupunginosaan ja alkoivat viljellä luomuruokaa ensin
yksityisille ja edelleen lähistön yrityksille. Pakolaisleirillä alettiin
kampanjoida lapsiavioliittoja vastaan ja painostaa vanhempia laittamaan tytöt
kouluun. Tyttöjen ja naisten kouluttamisella on suuri merkitys yleiseen hyvinvointiin
ja yhteiskuntaan.
Kaikesta tästä paistaa kannustaminen yhdessä tekemiseen.
Meillä on yhteinen maapallo, toista ei ole ainakaan ihan heti tiedossa. Meidän
on yhdessä ponnisteltava kodeissa, kouluissa, kaupungeissa, valtioissa ja
kansainyhteisöissä, jotta Agenda2030 tavoitteet saavutetaan. Muuten me olemme
epäonnistuneet turvaamaan hyvän elämän edellytykset tuleville sukupolville ja sitä emme voi antaa itsellemme anteeksi!
Jokainen voi tehdä ja keksiä jotain, osallistua
kampanjoihin, allekirjoittaa vetoomuksia Amazonin metsäpalojen pysäyttämiseksi,
raharikkaiden painostamiseksi, ihmisoikeuksien puolesta jne.
Helppoa se ei ole, mutta emme saa luovuttaa. Koulutasolla
voi törmätä esimiehen nihkeyteen, kollegoiden välinpitämättömyyteen, nuorten ja myös aikuisten kertakäyttökulttuurin ja materian ihannointiin. Onko mietitty oikeasti, miten
paljon digitalisaatio kuormittaa luonnonvaroja? Kännyköiden ja läppäreiden
komponentit louhitaan usein koskemattomista erämaista. Kehitysmaiden lapset käsittelevät
teollisuusmaiden digijätteet paljain käsin kotipihansa takana olevalla
kaatopaikalla. Oliko paperi ja kynä –kulttuuri kuitenkaan niin luontoa
kuormittavaa kuin valtavasti sähköä vaativa paljon ja liikaa hehkutettu
digiloikka? Mitä seurauksia on älypuhelinten säteilyllä, 5G-verkolla
hyönteisiin ja edelleen meihin ihmisiin? Onko lypsykarjatilan isäntä kuitenkaan
se suurin syyllinen tässä ilmastokriisissä vai pitäisikö osoittaa enemmän
sormella vaateteollisuutta ja lentomatkustusta ja yleistä kulutushysteriaa ja materian ihannointia!? Talouskasvu, kirosana! Onko pakko aina kasvaa, eikö +/-nolla riittäisi vaikka hetkeksi, että saadaan tämä ylikuumentunut maapallo hiukan jäähtymään?! Onko pakko päästä kaksi kertaa vuodessa etelään, onko oikeasti ihmisoikeus, että lapsi aina saa uuden tonnin Iphonen juuri kadottamansa tai rikkomansa tilalle eikä tarvitse tehdä mitään sen ansaitakseen? Opetammeko uudet sukupolvet saamaan liian paljon liian helposti? Eikö sekin ole väärään suuntaan kasvattamista, haitallista ilmastolle ja elämän ja luonnon kunniottamiselle?
Onko kasvissyönti kuitenkaan
niin ekoteko, jos eksoottiset hedelmät kuljetetaan maapallon toiselta puolelta
lentokoneilla meidän lähimarkettiimme? Mitä jos on allerginen pähkinöille,
pavuille, heinäsirkoille jne.? Syyllistäminen ja liika vastakkainasettelu
synnyttää vain vihaa ja vihapuhetta. Ihmisten tulisi säilyttää keskusteluyhteys
ja toisten mielipiteiden kunnioittaminen, puhaltaa yhteen hiileen, vaikka
kaikki eivät olisikaan ihan samalla aaltopituudella joka asiassa. Meillä Suomessa puuttuu kotien ja koulujen toimintakulttureista usein terve väittelytaito, argumentointi ja kyseenalaistaminen, asioiden pohdinta ja oikeiden järkevien faktaan perustuvien mielipiteiden esittäminen. Ketään ei kiinnosta, kaikki on "ihan sama", mutta kun ei ole! On esimerkiksi ihan oikein esittää huolensa ympäristön tilasta, mutta ei pidä syyllistää nuoria, jotka haluavat perustaa perheen ja hankkia lapsia!
Vielä ensimmäisestä verkkokoulutustuokiosta jäi mieleen se,
että ei riitä, että pidetään koulussa yksi teemapäivä tai teemaviikko, jolla ”taputellaan”
tärkeät aihepiirit. Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja kestävä kehitys tulee näkyä
oppilaitoksen arjessa jatkuvasti ja sitä tulee kehittää ja integroida entistä
enemmän oppiaineisiin ja koulun toimintakulttuuriin. Odotan innolla seuraavaa
koulutustuokiota.
