torstai 6. syyskuuta 2018

Syyskuun mietteitä


Lukukausi on pyörähtänyt työn touhussa käyntiin.
Ensimmäinen koeviikkokin häämöttää jo viikon päässä. Miten tämä aika meneekin niin nopeasti?

Abiturienttien kanssa on ollut mielenkiintoista työskennellä ja harjoitella ylioppilaskoetehtäviä ja kerrata kieliopin sääntöjä ruotsin kielessä. Mikä ehkä on yllättänyt, on se, kuinka huolettomasti monet suhtautuvat tuleviin yo-kirjoituksiin. Nuoruuden innolla ja tuurilla mennään koettamaan kepillä jäätä. Kun luetaan vanhoja yo-tekstejä, ehkä yksi neljäsosa keskittyy kunnolla tekstien lukemiseen tunnilla. Kolme neljäsosaa haaveilee jostakin muusta, näprää puhelintaan tai surffaa muilla sivustoilla (jos harjoittelevat tehtäviä netissä).Itse muistelen aikaa, jolloin kirjoitettiin neljä pakollista ainetta ja muutama vielä päälle samana keväänä. Lukulomalla ei tarvinnut miettiä, mitä vapaalla tekisi. Kaikki ylimääräiset harrastukset ja menot karsittiin minimiin. Nyt voi olla, että joku nuori lähtee viikon perhelomalle kesken jakson!

Tämän päivän abiturienteille ylimääräistä stressiä aiheuttavat varmasti tekniset laitteet, joiden käyttöön ylioppilaskirjoituksissakin on menty. Silti kun juuri äsken kyselin heiltä, oliko kaikki selvää ja olivatko kaikki tutustuneet ohjeistoon ja varmistaneet osaamisensa, aika moni vaikutti vielä epävarmalta. Tekniikkahan voi tunnetusti pettää, kynä ja pyyhekumi harvemmin. Mutta onneksi meillä on varalaitteita, joiden avulla mahdollisista ongelmista selvitään. Pahinta olisi, jos kaataisi kahvit tietokoneen näppäimistölle.

Ensimmäisessä jaksossa olen saanut opettaa sekä abiturientteja että lukiopolkunsa vasta aloittaneita ykkösiä. Heidän kanssaan olen pannut merkille, kuinka vähän ruotsia he ovat tähän mennessä omaksuneet, mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä. Myös vieraan kielen tai edes oman äidinkielen hahmottaminen on monelle vaikeaa. On lukihäiriöitä, keskittymisvaikeuksia jne. Ei ymmärretä verbin eri aikamuotojen eroja - ei suomeksi eikä sitten vaikka toisella kotimaisella. Teoriassa osataan taivuttaa vaikka flyga-verbi, mutta jos pitää kirjoittaa "Hän lensi Tokioon viime perjantaina." -(Han flög till Tokio i fredags"), valitsee suurin osa väärän aikamuodon imperfektin sijaan.

Suullinen kielitaito on yhä suuremmassa osassa kielten opiskelua myös lukiossa. Tai en tiedä peruskoulusta. Nimittäin ensivaikutelmani uusista ykkösistä on, että suullista kielitaitoa (ääntäminen ja kommunikointi) ei ole kovin paljon treenattu aiemmin. Kuitenkin totta on, että etenkin kielen opiskelun alkuvaiheessa on äärimmäisen tärkeää opettaa oikea ääntäminen ja perustervehdykset ja fraasit sujuviksi. Ääntämisvirheitä on aina vaikeampi kitkeä pois, mitä pidemmälle mennään.
Peruskoulussa tunteja menee moneen turhaan höpötykseen, sananmukaisesti. On käytösongelmia, jylläävät murkkuhormonit ja pakkoruotsi. Ah, mikä ihana yhdistelmä. Mutta silti olen sitä mieltä, että heitä, jotka selkeästi suuntautuvat lukioon ja joilla siintää mielessä vaikkapa lääkärin, insinöörin, opettajan tai vaikkapa kaupallisen alan opinnot, pitäisi tukea ja kannustaa enemmän siinä monitasoisessa heterogeenisessa luokassa, millaisia peruskoulun luokat monesti ovat. Taitotasot takaisin peruskouluun kaiken digihömpötyksen ja päähän silittelyn sijalle!

Tällaisin miettein pusketaan eteenpäin ja leivotaan näistä uusistakin lukiolaisista ylioppilaita ja suvaitsevaisia sivistyneitä maailmankansalaisia.